Toiminta

 

 

 

 

Toimistomme sijaitsee Järjestötalolla City Pihan toisessa kerroksessa.

Sisäänkäynti Ruukintieltä, Linja-autoasemaa vastapäätä.

 

 

    

                                                                                                          

Yleistä tietoa toiminnastamme

 

Joka kuukauden ensimmäisenä tiistaina kokoonnumme Gluteenittomaan kahvilatapaamiseen Sisustuskahvila Ruufukseen. Tarjolla on vertaistukea sekä omakustanteisesti kahvilan herkkuja.

 

Helmi-maaliskuulla meillä on ollut tapana järjestää Keliakiatietopäivä, jossa jokin asiantuntijalääkäri on ollut luennoimassa keliakiasta, sekä ravitsemusasiantuntija kertomassa keliakiaruokavaliosta.

 

Toukokuun puolivälissä on kansaivälinen keliakiapäivä, jonka merkeissä on järjestetty kauppatapahtumia, joissa on mm. jaettu gluteenittomia reseptejä.


Keväisin olemme järjestäneet "4 koplan" tapaamisia vuorotellen Härmän, Vaasan ja Kokkolan yhdistysten kanssa.  Seinäjoen yhdistyksen vuoro järjestää tilaisuus alueellaan oli viimeksi toukokuulla 2016. 

 

Viikolla 36 vietetään valtakunnallista Keliakiaviikkoa kulloisenkin teeman mukaan. Meidät löydät perinteisesti myös syyskuun alussa järjestettäviltä Kauhajoen ruokamessuilta.

 

Lisäksi järjestämme muutaman kerran vuodessa kauppatapahtumia Keskisen kyläkaupalla, Joupin Citymarketissa ja Hyllykallion Prismassa. Leivonta- ja ruoanlaittokursseja järjestämme satunnaisesti, myös tilauksesta.

 

Yhdistyksen uudet säännöt otettiin käyttöön 1.1.2016. Syys- ja kevätkokouksen sijaan pidetään yksi vuosikokous maalis- toukokuussa. Hallitus päättää vuosikokouksen ajankohdasta ja paikasta. Tervetuloa kokoukseen.