Historia

Yhdistyksemme sai alkunsa Kurikkalaisen Paula Alasen aloitteesta. Paulan kutsumana kokoonnuimme ensi kertaa Seinäjoen Rossossa 14.9.1992. Paikalla oli 14 henkilöä. Härmän yhdistys oli aloittanut toimintansa vähän aikaisemmin ja heidän puheenjohtaja Erkki Kallio oli auttamassa meidän yhdistystä alkuun.

Perustava kokous oli 14.10.1992 Invalidien kokoushuoneella Seinäjoella. Paikalla oli 46 keliaakikkoa. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Terttu Seppälä Alavudelta ja sihteeriksi nurmolainen Sari Juntunen. Rahastonhoitajaksi Timo Kallioniemi Koskenkorvalta.
 Tertun puheenjohtajakausi kesti kolme vuotta, jonka jälkeen vuonna 1996 Alasen Paula otti vetovastuun ja jatkoi tehtävässä vuosituhannen loppuun, eli neljä vuotta.
 Vuoden 2000 yhdistystä johti Ulla-Maija Leskinen Alavudelta ja seuraavan vuoden yhdistyksen johdossa toimi Karvisen Tuija Ilmajoelta yhdessä nurmolaisen varapuheenjohtajan Leea Porthanin kanssa.
 2002 alkoi seinäjokelainen Ala-Pantin Aila puheenjohtajaksi, jatkaen tehtävässä 6 vuotta.
 Ailan jälkeen 2008 vuoden alusta yhdistyksen puheenjohtajana toimi Eeva-Liisa Myllymäki Seinäjoelta. Hänen puheenjohtajuus kesti 7 vuotta, eli 2014 vuoden loppuun saakka.
 2015 alkaen puheenjohtajan tehtäviin siirtyi Ulla Paavola Seinäjoelta, pestin jatkuessa kolme vuotta.
Vuodesta 2018 puheenjohtajana on toiminut Sari Hautamäki.

Sihteerin tehtäviä on hoitanut Sari Juntunen -92 -93.
Seinäjokisen Marjo Kaupin sihteerikausi oli vuosina -94-96.
Ilmajokinen Paula Kentta hoiti tehtävää neljä vuotta ajalla -97-2000. Mäkisen Martta Seinäjoelta on ollut sihteerinä 2001 vuoden alusta. Keväällä 2016 sihteeriksi siirtyi Sari Hautamäki.
2018 Sarin siirryttyä puheenjohtajaksi, sihteerinä jatkoi Matti Vanha-Aho. 2019 lähtien sihteerinämme on toiminut Sirpa Välkkkilä.

Rahastonhoitajana aloitti Kallioniemen Timo jatkaen tehtävässä vuosina -92-95. Seuraavat kolme vuotta eli -96-98 rahavaroja hoiti Sinikka Välimäki. Seinäjokelainen Taisto Tasanko hoiti tehtävää vuosina -99-2000.
2001 vuodesta lähtien kirstua on vartioinut Lahdenmäen Vuokko Alavudelta.

Jäsenmäärä oli -92 vuoden lopussa 154 ja nyt yhdistykseemme kuuluu noin 790 jäsentä, eli kahdenkymmenen vuoden aikana on tullut lisää yli 6oo jäsentä.